anu

/anu

About anu

This author has not yet filled in any details.
So far anu has created 10 blog entries.
2 04, 2019

MILLÄ MIELELLÄ OLET?

By |2019-04-02T15:07:55+03:00huhtikuu 2nd, 2019|

Kuva: Lucas Sankay

Espanjalainen ystäväni kysyi minulta: ”como estás?” Eli kuinka voit.

Vastasin ” Más o menos bien, Y tu?” Eli enemmän tai vähemmän hyvin, entä itse?

Salamana tuli vastaus: Voin hyvin. Mutta mitä ihmettä tuo ”enemmän tai vähemmän hyvin” tarkoitaa, kuin tuohtuneena hieman nukkuvaan sekä negatiivisvärähteiseen vastaukseeni.

Singahdin syövereistäni ja muistin, ai niin. Olen taas kapsahtanut ”suomalaisen mieleeni” – eli vähennetään 40 % todellisesta tyytyväisestä minästäni ansaan.

Nousin espanjalaisen senjoriittani värähtelyyni, suupieleni nousivat ylöspäin, hengitys keventyi ja nopeutui, lantioni rupesi liikehtimään ja huomasin, kuinka pelkkä kielen muuttaminen aktivoi aivoissani ja kehossani aivan eri osia.

NEGATIIVINEN, POSITIVIINEN JA NEUTRAALI MIELI

Aikoinani johdin Suomen liiketoimintaa  kansainvälisessä yrityksessä ja emokonttorimme, jonne raportoin, sijaitsi Ruotsissa. Olin alkuvuosien vaikeuksien jälkeen saanut tiimin kanssa yhdessä ihmeitä aikaiseksi. Maailman huonoin työpaikkailmapiiri ja sekavuus oli muutettu valmentavaan johtamiseen ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Olimme mielestäni dreamteam. Työntekijät saivat ottaa vallan tekemisistään ja viikkopalaverini tiimiläisteni kanssa olivat coachaamista sen sijaan, että olisin käskyttänyt heitä sanomalla, mitä odotin tapahtuvaksi.

Oma tarpeellisuuteni alkoi vähetä sitä mukaan, kun uskalsin siirtää valtaani työntekijöille enemmän ja enemmän ja he puolestaan ottivat vastuuta suuremmin ja suuremmin.  Silti saimme aina henkilöstöarvioinneissa ruotsalaisia kollegoitamme huonomman työtyytyväisyysarvion huolimatta edellämainitusta sekä siitä, että palkat ja vapaus olivat Suomessa suuremmat.

Tulin huomanneeksi jo tuolloin, että kaikessa vertailussa täytyy aina muistaa, että suomalainen mentaliteetti /mieli toimii usein kuin negatiivinen mieli. Se ei kerro koko totuutta ja keskittyy helposti epäkohtiin ja siihen, mikä ei ole hyvin ja tulisi korjata.

Ruotsalainen mentaliteetti on ehkä sitten se positiivinen mieli, joka sekään ei ole koko totuus. Se keskittyy hyvään,  jo saavutettuun positiiviseen sekä mahdollisuuksiin.

Joogisen teknologian mukaan olisi hyvä tehdä päätökset näiden kahden mielen avulla, niin sanotussa neutraalissa mielessä, joka huomioi kummankin mielen – ensiksi reagoivan negatiivisen ja sen jälkeen positiivisen mielen ja tekee sitten päätöksensä näiden kahden välistä.

Tämä vaatii mielen kanssa harjoittelua ja sitä, että tulee tietoiseksi siitä, mitä oma pää suoltaa, ja miten asioihin reagoi.

Espanjalainen mieleni ei  kyllä taida kuulua mihinkään näistä joogisista kategorioista, vaan elää ihan omaa filosofiaansa. Sillekin on paikkansa. Minulle se avaa sydämen intohimon ja elämänmakuisen elämän maailman. Sitä tarvitsen yhtä lailla. Afrikkalainen mieleni taas osaa unohtaa itsensä tyystin ja elää elämäänsä sydämestä käsin.

Molempi parempi.

Luulen, että yksi suuri palvelus, jonka omalle maailmalleni olen eläessäni tehnyt on se, että avasin uteliaisuuteni jo nuorena kaikenlaisille  kansallisuuksille ja mielenmaisemille. On hyvä muistaa, että todellisuuksia on monia ja vaatii hyvää itsetuntemusta ja avarakatseisuutta, jotta voi ymmärtää toista.  Kasvu alkaa epämukavuusalueella ja usein siellä, missä tavat ovat kaukana siitä, mihin itse on tottunut. Lopulta koko maailma ja universumi on meissä, paloina, viisauksina ja oppeina, joita toisillemme heijastamme ja siten rikastutamme elämäämme.

Välillä kompassi saattaa olla hukassa, mutta se juuri heittää ehkä meidät tarvittavalle matkalle, jonka päämääränänä on oppiminen -ei se, mihin saavumme.

Mikäli kaipaat intentiota mielesi väreen muuttamiseen, niin tässä linkki kundaliinijoogan meditaation positiivisen mielen aktivoimiseksi

Mielekästä mieltä ja seikkailua!

Ja huomaa muuten, uskotko mieltäsi, vai onko sillä aprillipäivä 365 kertaa vuodessa?:-)

Terkuin,

Anu

Olen henkisen kasvun valmentaja, luovan ilmaisun tanssija, muusikko ja kirjoittaja  sekä vapaan elämän kansalainen, jonka kompasssina on totuus  ja aitous.

www.maitabasa.com

2 04, 2019

ÄLÄ OTA ITSEÄSI LIIAN VAKAVASTI

By |2019-04-02T13:39:46+03:00huhtikuu 2nd, 2019|

Aamulla whatsuppiin tipahti kuva neljän vuoden takaa Portugalista.

Tuolloin harjoittelin kolmen kuukauden ajan pyyteetöntä palvelemista ashramissa ja pysähdyin ensimmäisen kerran elämässäni todella. Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat erittäin vaikeita ja työvuoroni päätteeksi pakenin aina meren rantaan. Vähän väliä yritin suunnitella myös, mitä tekisin viikon ainoana vapaapäivänäni.

Itseni kohtaaminen ja pysähtyminen on ollut elämäni rankin reissu, ja mitä pidemmälle sitä on vienyt, sitä suuremmaksi ja viekkaammaksi egon temput ovat äityneet. Itseäni todella aloin kohtaamaan tuolla ashramissa, vaikka olin sitä ennen opiskellut jo kundaliinijoogan ja shaktitanssin opettajaksi, käynyt henkisen kasvun ohjaajakoulutuksen ja opiskellut vieläpä business valmentajaksi. Eli luullut jo tietäväni jotain kohtaamisesta ja sisäisestä matkasta.

No, ehkä tiesinkin. Ehkä en. Nyt tiedän enemmän ja myös sen, että syvällä on paljon valoa.

Aina ei ole helppo yhtälö yhdistää ihmisyyttä ja jumaluutta. Huomioda omat tarpeet, varjot, puhdistaa koodauksia ja haavoja ja palvella.

Lopulta ensimmäinen on kuitenkin edellytys toiselle, sillä jos palvelee ensin muita, mutta jättää omat tarpeensa ja sisäisen matkansa käymättä, palaa loppuun, eikä palvelu tule aidosta kohtaa.

Brene Brownia mukaellen ja lainatakseni tänään nämä puhuttelevat. Hän valjasti nämä puhumiseen, mutta ne on mielestäni sovellettavissa kaikkiin kohtaamisiin, joissa tavalla tai toisella olemme palvelemassa.

1. Anteliaisuus. Anna kaikki, mitä sinulla on. On ok olla rohkea ja pelokas samaan aikaaan.

2. Kiitollisuus. Muista, että ihmiset antavat sinulle aikaansa.

3. Yhteys. Ota aikaa luodaksesi se.

4. Palveleminen. Kyse ei ole sinusta. Jos huomaat, että näin käy, lopeta.

5. Älä ikinä ota itseäsi liian tosissasi. Naura, opi, pidä itsesi aitona.

Tämä kuva taisi olla viimeisiä ihania pakoreissujani ashramissa. Olin onnellinen aina meren äärellä. Viimeisenä kuukautenani en poistunut edes vapaapäivinäni ja löysin lopulta suuren rauhan ja onnen myös siellä, mikä oli tuntunut vaikealta. Ashramin jälkeen koen, että syvin matka vasta alkoihin. Joten lisään kohdan

6. Ole itsellesi äärettömän armollinen.

Valoa päivääsi,

Anu Parviainen

Maitabasan ajankohtaiset retriitit

12 01, 2019

AUTS, TAAS MÄ TRIGGERÖIDYIN

By |2019-01-12T16:07:37+03:00tammikuu 12th, 2019|

TRIGGERIT HENKISELLÄ POLULLA

Trigger tarkoittaa, että jokin tapahtuma, asia tai vaikkapa ihminen laukaisee meissä muiston aikaisemmasta ahdistavasta tapahtumasta niin voimakkaana, että tuntuu kuin  kokisimme sen uudelleen. Samalla saatamme  menettää todellisuuden tajun ja pakenemme vanhoihin mekanismeihimme, kukin tavallamme. Liipaisinkätemme aktivoituu ja menetämme malttimme sekunnin murto-osassa, ellemme kykene sillä hetkellä harjoittamaan vahvaa läsnäolon ja tietoisuuden tasoa.

Jos triggeröidyt, sano kiitos!

Triggerit ovat usein myös parisuhteidemme synnyttäjiä, joskaan emme ole niistä tietoisia. Triggereiden takana piilee usein vanha haava ja haavat yhdistävät.

Triggeröidymme ja projisoimme pahaa oloamme toiseen, ehkä välttelemme konflikteja tai aitoa kohtaamista, pelkäämme ehkä toisen menettämistä tai tukahdutamme omat tunteemme ja totuutemme tai syytämme itseämme ja suistumme raiteiltamme. Emme halua tuntea ja omistaa epämukavia tuntemuksiamme itse, ottaa vastuuta ja pakenemme tilannetta kukin tavallamme.

Ennen kuin opimme kiittämään triggeröitymisen tuomasta henkisen kasvun lahjasta annammekin todellisuudessa oman voimamme  ulkopuolellemme ja uhrikortillemme vallan.

PYSÄHDY JA KIINNOSTU ITSESTÄSI
– MIKÄ ON REAGOITUMISESI TODELLINEN SYY?

Triggerit paljastavat sen, missä meillä on sellainen kohta, joka kaipaa huomiotamme. Triggeri  opettaa meitä katsomaan itseeemme ja haavoimme syvästi, asettamaan rajoja tai kommunikoimaan tarpeitamme ääneen. Triggeri saattaa näyttää meissä sellaisen puolen, jota emme itsessämme hyväksy. Parhaassa tapauksessa kaikkea tätä.

”Arkikielessä triggeröitymisellä tarkoitetaan syvään juurtunutta ja automatisoitunutta tapaa reagoida asiaan tai havaintoon, joka osuu arkaan kohtaan. Havainnosta syntyy ahdistava ajatus, joka purkautuu haitallisena toimintana. Tämä toiminta on usein sellaista, jonka olet pyhästi itsellesi luvannut lopettaa. Tiedät tekeväsi vastoin omaa hyvinvointiasi.” Satu lähteenkorpi.

Miten siis voittaa triggerit puolellesi ja vapautua niiden voima? Päätös on sinun, ja se vaatii tahdonvoimaa ja tutkimusmatkailua itseen.

Entä miten välttää kohtaamista?

Voimme jatkaa samalla tavalla, reagoimalla kuten aina. Ehkä turrutamme tunteemme liikuntaan, tupakkaan, meditoimiseen tai syömiseen. Ehkä olemme niin lukossa, ettemme edes tunne mitään tai ajelemme spirituaalista ohituskaistaa. Triggerin alkuperäinen lähde sijaitsee usein syvälle, ja egomme tekee kaikkensa suojellakseen meitä kivulta.  Tai olemme niin kiinni egossamme, joka haluaa aina olla oikeassa, että hermostumme kaikesta. Tai yritämme suojata itseämme kaiken maailman vahingollisilta energioilta. Tapoja löytyy niin monta kuin on ihmisiäkin.

Listasin kuitenkin 11 kohtaaja tai huomiota siihen, miten triggerin kanssa voi toimia toisinkin.

  1. TUNNISTA REAKTIOSI JA VANHA TAPASI
  2. PYSÄHDY JA HENGITÄ
  3. TOIMI NYT ERI TAVALLLA JA TOISTA UUTTA TOIMINTATAPAASI USEIN ( huomaa, että alussa uusi tapa tuntu vaikealta, mutta harjoitus tekee mestarin)
  4. EPÄMUKAVUUDEN SIETÄMINEN KUULUU ASIAAN, SE EI TAPA
  5. TRIGGERI TAKERTUU AJATUKSEEN JA MONINKERTAISTUU SEN VOIMASTA
  6. TUNNE ENERGIA ILMAN TARINAA, TRIGGER MENEE OHI. ÄLÄ TURRUTA TUNNETTA
  7. TUNNISTA TODELLINEN TARPEESI TRIGGERÖITYMISEN ALLA JA KOMMUNIKOI SE ÄÄNEEN
  8. OLE ITSELLESI TÄYSIN REHELLINEN
  9. ETSI TUKEA
  10. ETSI ALKUPERÄINEN LÄHDE JA ENERGATUKOS KEHOSTASI, SUKELLA YTIMEEN, VAPAUTA ALKUPERÄINEN TRAUMA JA NOUDA TIMANTTI SEN ALLA.
  11. HUOMAA JA EROTA EGON REAKTIIVISUUS JA TODELLINEN ALKUPERÄINEN TRIGGERÖINNIN ALLA OLEVA KIPUPISTE /USKOMUS

Moni henkinen harjoitus opettaa olemaan triggeröitymättä. Eli tällöin kasvatamme henkistä kapasiteettiamme esim. meditaatiolla. Meditaatio ja läsnäoloharjoitus opettaa meitä olemaan  hermostumatta ja reagoitumatta niin helposti. Meditaatio opettaa meitä tarkkailemaan ajatuksiamme, tulemaan niistä tietoisiksi ja olemaan tarkertumatta ajatussolmuihimme, jolloin emootioihinkin voi saada lisää rauhaa.  Kun emme enää suostu reagoimaan ja suistumaan keskuksestamme, ei meihin tehoa minkäänlainen isku tai triggeri. Tällainen mielenhallinta on kieltämättä upeaa ja sen harjoittaminen kannattaa ehdottomasti!
Tapa on kuitenkin melko maskuliininen. Oman kokemukseni myötä ohitamme helposti tällöin triggeröinnin alla piilevän todellisen vapauden ja kehomme. Sillä vasta, kun olemme työstäneet triggerien alta paljastuvan haavan, trauman tai uskomuksen, ja oppineet kommunikoimaan syyllistymättä tai syyllistämättä, todellisuutemme muuttuu pysyvästi, kehomme rentoutuu ja triggeri poistuu kentästämme pysyvästi. Ja mikä parasta, voimme niinsanotusti juurruttaa koko tietoisuuden kehoomme, kun siellä ei ole niin paljon enää kipupisteitä.

Iloisia harjoitteita itsesi parissa!
Ja muistathan taas, kirjoitus ei välttämättä stemmaa sinun maailmankaikkeuteesi. Mutta mkäli jokin resonoi, tartu siihen.

Rakkaudella,

Anu

 

 

 

29 11, 2018

SANKARITTAREN TARINA

By |2018-11-30T08:35:59+03:00marraskuu 29th, 2018|

MATKALLA VOIMAAN LÄPI KARIKOIDEN

“The tiny seed knew that in order to grow, it needed to be dropped in dirt, covered in darkness, struggle to reach the light.” -Sandra Kring

         

Tämän vuoden liikevaihtoni (Maitabasa) ei jää kassaltaan kovin mairittelevaksi. Monella vanhalla mittarillani olisin epäonnistunut. Niiden mukaan elämäni olisi pitänyt myös olla toisennäköistä, hallittavampaa, seesteisempää ja ennustettavampaa. Paradoksaalisesti mitä enemmän olen pyrkinyt kehittämään elämänhallinnan taitoja, sitä enemmän elämä on nauranut minulle räkä poskella ja hallinnut minua niin paljon, että henkisen kasvun saldoni ja sielunmatkani loiste jää rutkasti voiton puolelle.

Elämää ei voi hallita, piste

Olen vuoden aikana saanut osakseni paljon ihmettelyä, sanatonta tuomitsemista, kontrollia, suljettuja ovia, arvostelua, kosolti projisointia, hylkäämistä, pelkoa, vihaa niin itseltäni kuin ympäristöltäni. Olen itse myös tuottanut pettymyksiä ja koheltanut. Kaikki tämä on ollut osa koulutustani. Olen myös saanut juuri tarvittavan määrän aitoa rakkautta, tukea ja kannustusta sisältäni ja ulkoa ylittääkseni esteet, jotta olen jaksanut kävellä eteenpäin elämänvaiheessa, jossa osaset vanhassa minussa puretaan palasiksi hyvin radikaalisti. Olen saanut myös matkata käsittämättömän rohkeiden ihmisten kanssa ja auttaa heitä avaamaan ovia itsessään rytinällä. Mitä syvemmälle aitouteeni olen itse matkannut ja esteitä itsessäni puhkonut, sitä syvempiä muutoksia myös “oppilaissa” on tapahtunut. Olen huomannut, että sielujen laulua ei ole herättänyt hienot opit, hengitystekniikat, vaan herkkyys, rehellisuus, liike, aitous, ääni, hyväksyntä sekä tila, joka sallii kaiken. Ja se antautuminen, jolla olen itse suostunut omaa matkaani tekemään.

VAIN MUUTOS ON PYSYVÄÄ

Kuvitus: Sanni Airaksinen

She knew that in order to to become truly herself she had to withdraw from everyone and everything, to unlearn, unwind, release, and undo everything that had been put into her mind, thoughts, beliefs and cellular memory. Only so the stars, moon, sun and the earth could all start shining and vibrate again in her and through her. Only so she could be her. She could be free and wild again.  – Anu Parviainen-

Lähdin 10 vuotta sitten tutkimaan syitä sille, miksi voin sisälläni pahoin, vaikka ulkomaailmalle näytin aina iloista, reipasta ja  positiivista naamaa. Tutkimusmatkastani tuli intensiivinen ja syvä ja se ei ehkä lopu täysin ikinä. Kolmisen vuotta sitten palattuani Suomeen tipahdin. Muistan maanneeni otsa lattiassa aamusadhanassa ja itkiessäni kuulleeni sisältäni äänen “en voi täysin romahtaa – sillä kuka sitten huolehtii äidistäni? “ Alkoi elämäni syvimmät kierrokset naiseuteen, naisen voimaan sekä oman äitihaavani eheyttämiseen. Minulle diagnostisoitiin keskivaikea masennus, aloitin länsimaisen terapian muiden itsehoitomenetelmien rinnalle ja yritin lopettaa juoksemisen ja kiireen. Masennus ja väsymys pitivät huolta siitä, että  en enää kyennyt juoksemaan ja jouduin todella kohtaamaan kaikkia niitä piirteitä ja tunteita, joita olin aina vältellyt, ja joiden olemassaolosta en edes ollut itsessäni oikein tietoinen. Pääsin ensi kertaa kohtamaan myös pohjoiset juureni kaikkinensa.

Kun mitkään ulkopuoliset modaliteetit eivät vieneet minua enää eteenpäin, aloin viettämään pitkiä aikoja luonnon keskellä yksin. Vasta tästä alkoi minun matka naisen voimaan ja aidolta, todelta sekä rehelliseltä tuntuvaan henkiseen heräämiseeni, johon ei päälleliimattu oppeja, vaan viisaus tuli hetkessä ja kanavoitui kauttani, henkäys kerrallaan. 

Suhteeni perheeseen kiristyi ja vaikeni radikaalisti syvimpien irtipäästelyiden aikana, sillä jouduin avaamaan salaisuuksien lippaan. Kaikki  vaietut ja alaspainetut lapsuuden, esiäitien ja esi-isien tarinat ja tunteet ja peilit tuijottivat liian kirkkaina joka kerta, kun vietin aikaani biologisen perheeni kanssa. Oma näkymättömyyteni kokemus tuntui kirpaiselvalta. Samalla alkoi elämäni intensiivisin 3-vuotiskautinen. Ja lopulta, kun mitkään ulkopuoliset modaliteetit eivät vieneet minua enää eteenpäin, aloin viettämään pitkiä aikoja luonnon keskellä yksin. Vasta tästä alkoi minun matka naisen voimaani ja aidolta, todelta sekä rehelliseltä tuntuvaan henkiseen heräämiseeni, johon ei päälleliimattu oppeja, vaan viisaus tuli hetkessä ja kanavoitui kauttani, henkäys kerrallaan. En enää yrittänyt kuulua joukkoon, vaan tietoa, eheytymistä ja  energiaa ladattiin minuun sitä mukaa, kuin sitä kykenin ja suostuin vastaanottamaan. Prosessit nopeutuivat ja kävin läpi myös valtavan määrän omia ja kollektiivisa traumoja. Kaiken nopeutuessa tuntui, että se, mikä oli totta tänään oli vanhaa jo huomenna. Mutta lopulta olin kävellyt niin syvälle, että valo alkoi kajastamaan maan ytimestä saakka ja tunsin sen itsessäni. En pelännyt enää pimeää.

NAISEN VARJOT

Matkassa omaan naiseuteeni suhteeni muihin naisiin jopa huononi naistenpiirien ulkopuolella. Minua pelättiin ja muutamat rohkenivat sen sanoa minulle jopa ääneen. Aloin pelkällä olemassaolollani osoittamaan niin kipeisiin haavoihin, häpeään ja pelkoon, että minua oli helpompi vältellä tai vähätellä. Tuntui raskaalta olla se “outo”, jonka seurassa ihmiset tunsivat olonsa hieman vaikeaksi. Ja tunne oli molemminpuolinen, sillä en osannut minäkään olla voimassani ilman ulkopuolisten hyväksyntää. En kyennyt hyväksymään itseäni ja yritin edelleen miellyttää, olla se ” ihana Anu” ja pienentyä, jotta olisin enemmän ympäristöni odotusten ja toiveiden kaltainen. Ollessani niin auki imin myös itseeni toisten energiat osaamatta erottaa omia rajojani.

Mitä suuremmaksi voimani alkoi kasvaa, sitä enemmän sain tuntea myös toisilta naisilta hienovaraista kateutta ja valtataistelua. Aloin myös tutkia niitä puolia itsessäni. Tämä oli juuri se kivulias ja tarvittava vaihe, sillä vain feminiinisten varjojen kautta alkoi matkani kohti suurempaa integraatiota. Samalla pääsin todistamaan arvottomuuden, syyllisyyden, häpeän ja vihan rinnalla omia kateuden varikkojani, egoni vallan halun varjoja, mutta toisaalta myös sitä turhaa pelkoa, joka valtaan liittyy. Sillä valtaa on rakastettava ja sen energia on puhdistettava, mikäli haluaa astua omaan voimaansa. On haluttava olla valtiatar omassa itsessään ja rakastettava omaa luomakuntaansa. Vain siitä kohtaa valtaistuimen voi jakaa myös toisen naisen kanssa ilman kilpailua ja draamaa. Vahvistuessani ja puhdistuessani, aloin tapaamaan tällaisia voimanaisia, jotka olivat löytäneet oman viisautensa, herkkyytensä ja voimansa itsestään. Uskoni naisten väliseen aitoon tukemiseen ilman kulissien takana tapahtuvaa draamaa alkoi vahvistumaan uudelleen.

Lopulta integraatioon  ja eheytymisen ketjuuni alkoi yhdistymään miehet, isäni ja esi-isäni, miehen malli minussa. Se oli mahdollista vasta, kun olin rikkonut vanhoja naiseuden rakenteita ja eheyttänyt ja vahvistanut niin kutsuttua feminiinistä puoltani. Vasta tämän jälkeen eheämmlle maskuliinisuudelle löytyi tilaa. Samalla suhteeni omaan biologiseen perheeseeni eheytyi kuin ihmeellä ja sain kaipaamani rakkauden ja yhteyden takaisin, sillä kykenin sen nyt näkemään aivan uudella tavalla. Hyväksyin sen, että matkaamme eri tavallla ja kykenin sisällyttämään myös kipeät ominaisuudet itseeni. Aloin taas kunnioittamaan vanhempiani sellaisena kuin he ovat. Nöyristyin ja otin täyden vastuun itsestäni. Napanuora oli katkaistu syvästi ja kykenin hyväksymään perheeni, lopettamaan suurimmat alitajuiset roolileikit ja perhedynamiikat osaltani.

Nyt kun tämä vuosi alkaa olla lopuillaan, tunnen yhdistäneeni itseeni vahvemmin elämän pimeämmän puolen, kirkkaan valon ja monen monta arkkityyppiä sekä varjoihin kätkettyä voimaa. Lilith-energia tai arkkityyppi on ollut ehkä se valloittavin voima, joka lopullisesti alkoi vapauttamaan minua ulkopuolisten arvostelijoiden ja vertailun vallasta ja “yksinolevaan” villin naisen voimaan liitettävästä pelosta ja häpeästä. Samalla ”pyhän naisen, huoran, noidan ja vanhan viisaan tietäjän osaset” ovat loksahdelleet omiin uomiinsa omalla painollaan. Mutta ennen kaikkea kykyni hyväksyä itseni ja muut sellaisenaan, on kasvanut. En enää jahtaa jotain kliimaksia, manifestaatiota tai oivallusta, vaan hengitän hieman syvemmin kaikkea tässä olevaa ja annan asioiden avautua orgaanisemmin.  Olenko valmis? En. Mutta olen valmiimpi, kokonaisempi sekä aidompi. Tunnen tehneeni sankarittaren matkan ja vieneeni rakkautta mitä pimeimpiin koloihin.

SÄ OLET NIIN OUTO

“Olet oudoista oudoin, hullu”, sanovat siskon lapseni niin suurella lapsen rakkaudella ja ihmettelyllä, kuin vain voi olla. Minä, joka ennen halusin olla normaalilla tavalla ihailtu kauneudesta, menestyksestä ja muusta, niin nyt kumarran ennen kaikkea outoudelle.  Kumarran susinaisille, vatsamakkaroille, epätäydellisyydelle, herkkyydelle, keskeneräisyydelle, ihmisyydelle,  haavoille ja jopa Egolle. Sillä sitäkin tarvitaan.

Kumarran kehoni orgastisuudelle, seksuaalienergialle, joka sen kautta virtaa, käsittämättömälle viisaudelle ja voimalle. Kyvylleni nähdä unen ja pimeyden läpi ja ihmisten ytimiin. Kyvylleni matkustaa alkulähteelle ja viedä sinne heitä, jotka ovat matkaan valmiita. Kumarran elämän mysteerille ja suurelle äidille,  joka ennemmin tai myöhemmin puhkoo kaikki fantasiat meistä kaikista, kunnes heräämme unestamme voimaamme, aitouteemme, syvään rakkauteen ja kun lopetamme tarpeen kontrolloida elämän lopputulemaa – ja kun vihdoin haluamme kuulla oman sielumme laulun.

Kaunista loppuvuotta sinulle, oman elämäsi sankaritar! 

Anu Parviainen
www.maitabasa.com
-Anna elämäntuulen kuljettaa sinua-

Käveltyäni omaa matkaani näin intensiteetillä, on tilaa taas vapautumassa muiden syvälliseen tukemiseen. Matkani myötä syntyi Naisten voimavuosikoulutus. Haku on nyt käynnissä. Annan tälle ohjelmalle koko sydämeni.

Lue lisää:

NAISTEN VOIMAVUOSI 2019

22 11, 2018

Naisten Voimavuosi – Tukijana vihan vapauttava voima ja Jari Koponen

By |2018-11-27T15:48:04+03:00marraskuu 22nd, 2018|

Vihasta rakkauteen ja kiltteydestä voimaan

Jari tupsahti elämääni muutama vuosi takaperin. Istuimme samassa piirissä silloisessa Villa Vapaudessa. Työskennellessäni itseni ja naisten kanssa on viha yksi suuri teema naisen voimassa ja rakkaudessa. Jari oli minulle luonnollinen valinta pyytää mukaan tukemaan naisia vihan parissa, kun he matkaavat omaan voimaansa. Jari tulee vierailemaan yhdessä koulutuksen moduuleista, jossa pääsemme tutustumaan vihan tematiikkaan kokonaisvaltaisesti.

Lue Jarin tarinasta lisää alta.

 

Vihakouluttaja Jari Koposen perheessä pelättiin sodan traumatisoimaa ukkia.
Koposen mielestä tuo perintö näkyy Suomessa vieläkin ja  hän muistuttaa, että perheiden pitää avata vahingolliset salaisuutensa. 

Vuonna 1992 Jari Koponen oli kolmekymppinen, toivonsa menettänyt mies. Hän istui terapeutti Tommy Hellstenin ja Irene Salmen pitämällä kurssilla ja tuijotti leirikeskuksen ikkunasta marraskuista järveä. Sinne hän hukuttautuisi, mikäli kurssi ei auttaisi häntä. Kurssin tarkoitus oli purkaa läheisten suhteiden ongelmia, mutta myös vihaa. Koponen ajatteli, ettei viha koske häntä: eihän hän suuttunut koskaan. ”Olin hajota kiltteyteeni. Tiesin, että minulla on ongelma, mutta luulin, että viha ei liity siihen millään tavalla.” Ohjelmaan kuului tyynyn mätkimistä pampulla. Koponen harrasti karatea ja osasi lyödä taitavasti. Terapeutti kuitenkin näki, että nuorukainen vain suoritti. ”Sinulla on lupa ilmaista vihaasi”, hänelle sanottiin. Sitten alkoi tapahtua. Koponen tunsi kehonsa räjähtävän. Vuosien ajan padottua vihaa alkoi sihistä ulos. Katse kapeni, lihakset jäykistyivät. Lyönneistä katosi voima. Koposen maailma tuntui saavan värit. Keho tuntui kevyeltä. Hän ymmärsi, että oli kätkenyt vihansa kiltteyteen.

Hän ymmärsi, että oli kätkenyt vihansa kiltteyteen.

Kurssin jälkeen Koponen alkoi käydä terapiassa ja vertaistukiryhmissä. Hän huomasi, että Suomi on täynnä hänen kaltaisiaan vihan mestaripatoajia. Marraskuisen järven hän unohti. Sittemmin Jarista muovautui Vihatyön pioneerikouluttaja. Jarin mukaan suomalainen pelkää muuttuvansa rumaksi, kun näyttää vihaansa ryhmän edessä. Sudanilaiset pakolaiset sen sijaan purkivat sitä antaumuksella muiden taputtaessa. Ilmaisematon viha purkautuu usein itkuna. ”Ihmisillä on paljon surua ja hylätyksi tulemisen kokemuksia. Nauru tulee usein vasta vihatyön jälkeen, kun iso taakka lähtee.” Koposen mukaan ratkaisevaa on, purkaako vihaa yksin vai turvallisessa ohjauksessa. Yksin purkaminen voi jättää kolkon olon, hän sanoo. Kun vihan tunteen jakaa, sen syy selviää helpommin. ”Silloin purkaminen on eheyttävää ja vapauttavaa. Yksin tai ymmärtämättömässä ohjauksessa kokemus on lohduton ja traumatisoiva.”

KUKA?

55-vuotias vihatyön uranuurtaja: kouluttaa ja luennoi vihasta. Koulutukseltaan yhteisöpedagogi ja työnohjaaja. Työskentelee työnohjaajana lastensuojelussa ja opetusalalla, tehnyt myös erityisnuoriso- ja kriisityötä. Asuu Keravalla. Eronnut, neljä lasta

 

 

 

 

 

 

 

HAKU naisten voimavuosikoulutukseen on nyt käynnissä!
Lue lisää ja hae mukaan: Naisten Voimavuosi 2019

18.12.2018 mennessä hakeneille ja koulutukseen hyväksytyille 200 euron etu.
Koulutus alkaa helmikuussa 2019 ja loppuu joulukuussa 2019 ja koulutus muodostuu lähiopetusjaksoista. Koulutus on ainutlaatuinen kehollinen, henkinen ja sielullinen matka naisen piilotettuun voimaan.
20 11, 2018

Naisten Voimavuosi – Tukijana Hanne

By |2018-11-20T15:44:20+03:00marraskuu 20th, 2018|

Jokaisen voimallisen naisen rinnalla -on toinen nainen!

 

Vaikka kaikkien on asteltava omat askeleensa, matka omaan voimaan ei onnistu täysin ilman tukea. Niimpä Naisten voimavuoteen on osallistumassa kaunis ja upea joukko ihmisiä. He ovat ihmisiä, jotka ovat tukeneet ja inspiroineet minua tavalla tai toisella.  Esittelyvuorossa ensimmäisenä Hanne Aura. Hanne tupsahti rinnalleni työpariarvonnassa shamaanirummun valmistusleirillä. Viikon myötä kirkastui, että näitä naisia ei elämä tuonut yhteen täysin sattumalta ja tämän duon voima ja kyky kannatella itseään ja tukea toinen toisiaan oli vailla vertaa. Ja nyt tämä tuki on Naisten Voimavuosikoulutukseen osallistuvien käytössä.
Hanne siis toimii Naisten voimavuoden opetuksen tukiparina- ja pilarina suurimmassa osassa koulutusviikonloppuja. Hanne on taustaltaan psykiatrian ammattilainen, mutta nykyisin enemmänkin kehoyhteyden sanansaattaja, henkisen polun kulkija ja tietäjänaisoppilas – itsekin siis matkalla suurempaan ymmärrykseen pienin askelin.  Tutustu Hanneen lisää.

Minä matkalla minuksi ja samalla pisaraksi valtamereen

Alle kouluikäisenä matkasin isoäitini matkassa luonnossa. Hän kertoi minulle luonnon ihmeistä, kasvien parantavasta voimasta. Samalla hän istutti minuun tietäjänaisen siemenen ja luontoyhteyden. Valitettavasti yhteys katsesi mummon kuollessa ollessani 8 vuotias. Surun koteloin syvälle kehooni ja samalla hautasin ymmärtämättäni yhteyden universumiin. Syntymälahjaksi olin myös saanut häpeän olemassa olostani, jonka talletin sieluuni totuutena ja yhdistin minuuteeni.

Kasvoin miellyttäjäksi ja suorittajaksi, ajoittain viihdyttäjäksikin. Opin saavani huomiota ja hyväksyntää muista huolehtimisen sekä hoivaamisen kautta. Kasvoin näennäisen harmittomaksi. Murrosiänkin ohitin helposti. En oppinut pitämään puoliani, ilmaisemaan kiukkua saati raivoa. En oppinut tunnistamaan omia rajojani, minun rajani sai ylittää, mutta myös itse olin taitava toisten rajojen ylittäjä. Ylihuolehtiva, kontrolloiva, manipuloiva, mielistelevä ja toisaalta lämmin, ystävällinen, avulias ja luotettava. Koin usein olevani liikaa- liian eloisa, liian innokas, liian äänekäs, liian riehakas. Opin pienentämään itseni ja olemaan tavoittelematta liian suuria – uskoin omiin ajatuksiini. En uskaltanut tahtoa ja tavoitella, katselin elämääni hieman sivusta. Ongelmaksi tuli ihmissuhteet, joissa toisella ei ollutkaan samoja kutsuvia haavoja kuin itselläni. Sisälläni kyti raivoisa ja sureva pieni tyttö, joka ei ollut tullut nähdyksi, saati hyväksytyksi. Ihan kuin oman sukuketjuni kymmenet naiset ennen minua.

Opiskelin ammattiin, jossa sain auttaa itseäni auttamalla muita. Vaikka olin työssäni hyvä, niin aina koin riittämättömyyttä, koska hain eheytystä omalle tyhjälle kohdalleni. Aidosti uskon monen saaneen suuren avun, vaikka oma tyhjä kohtani säilyikin aukkona. Työn kautta ja vuoksi olen päässyt työstämään itseäni monin erilaisin tavoin, mutta useimmiten sanojen kautta. Sanoilla on valtava merkitys ja asioiden tiedostaminen on erittäin tärkeää, mutta niiden avulla pääsee vain tiettyyn tasoon ja syvyyteen. Lapsuuteni kokemuksien aikaan sanallinen kehitykseni ei ollut vielä sillä tasolla, että olisin voinut niitä sanoin vapauttaa.

Yhteys syvempään kokonaisvaltaiseen eheytymiseen alkoi voimistumaan, kun noin 15 v sitten löysin toiminnalliset työtavat, joissa ihmisen koko minä pääsee mukaan. Sen jälkeen pikku hiljaa tulikin ongelmaksi ihmissuhteet, jotka edelleen hakivat vanhaa haavaani enkä vielä osannut muuttaa suuntaa, vaan ahdistus ja tyytymättömyys kasvoi. Viimeisen kolmen vuoden ajan olen matkannut takaisin kohti isoäitiäni, sukujeni traumoja, naisketjun kokemuksia, omia soluihini syöpyneitä muistoja. Suurin haaste on jatkuvasti pään ohittamisessa, egon rauhoittamisessa. Mitä syvemmälle itseeni pääsen sitä huolestuneempi mieleni ja maskuliininen puoleni on yrittäessään suojella kymmenien vuosien salaisuuksia. Kehoyhteys onneksi vahvistuu koko ajan ja samalla mielikin pääsee rentoutumaan ja luottamaan minuun itsenä.

Itseeni sukeltaessa olen löytänyt myös takaisin mummoni ja tietäjänaisen siemenen äärelle. Olen matkallani kohdannut uskomattoman hienoja, rakastavia, avoimia ihmisiä. Saanut tavattoman paljon hyväksyntää, jotta olen pienin askelin voinut itsekin hyväksyä todellisen minäni kaikkine puolineen ja askel askeleelta astua omaan totuuteeni ja samalla voimaani. On niin uskomattoman paljon enemmän kuin olen luullut kaikki nämä vuodet. MInässä on myös tietäjänainen, vahva ikiaikainen viisaus ja samalla ymmärrys, että minä on vain mitätön hippunen universumissa. Tämä ristiriita rauhoittaa parhaiten egoani – kaikki oleva voi olla yhtä aikaa ja minun tehtävä on vain olla. On ollut kiehtova, suorastaan maaginen matka saada tutustua todelliseen itseensä sekä samalla ympärillä laajenevaan todellisuuteen.

Tunnen suurta kiitollisuutta kanssamatkaajilleni; ihanalle siskolleni, joka minut alunperin houkutteli tälle matkalle, oppiäidilleni Kaisalle, kaikille upeille sisarille ja veljille, shamaaneille, opettajille, keijukaisille ja peikoille, valolle ja pimeydelle, esiäideille, arkkityypeille, voimaeläimille ja henkioppaille ja rumpuni syntymatkalle, josta löysin upean kätilöni, sekä tietenkin rummulleni ja rumpuni sisarelle.

Saatuani ja koettuani näin valtavasti itse, olen valmis jatkamaan matkaani myös sinun rinnallasi ja tukenasi kasvaessasi omaan todelliseen voimaasi upea voimanainen <3

Kiitollisena Hanne

HAKU naisten voimavuosikoulutukseen on nyt käynnissä!
Lue lisää ja hae mukaan: Naisten Voimavuosi 2019
18.12.2018 mennessä hakeneille ja koulutukseen hyväksytyille 200 euron etu.
Koulutus alkaa helmikuussa 2019 ja loppuu joulukuussa 2019 ja koulutus muodostuu lähiopetusjaksoista. Koulutus on ainutlaatuinen kehollinen, henkinen ja sielullinen matka naisen piilotettuun voimaan.
18 10, 2018

OLETKO UHRI VAI TYRANNI?

By |2018-10-18T18:25:45+03:00lokakuu 18th, 2018|

Olen viime vuosien ajan rimpuillut itseäni irti kortista nimeltä UHRI. Uhri on salakavala kumppani, jonka myötä elämän aallokko tuntuu heittävän lokaa niskaan, ja jossa jokin muu (minusta ulkopuolinen voima) on vastuussa vastoinkäymisistäni ja pahasta olostani. Uhrin kortti on ikävä, vaikea ja salakavala kohdattava ja se pelaa usein peliään täysin tiedostavalta mieleltämme salassa.

BUT I AM A VICTIM!

Uhrimentaliteetin voidaan sanoa muodostuvan epäterveellisestä suhteesta egoomme aiheuttaen erillisyyden kuilun todelliseen minäämme. Uhrimentaliteetti kasvattaa samalla pienen, ”materialistisen” minämme valtaa, ja tämä asetelma johtaa tuskalliseen egomme näytelmään, jossa uskomme ja tunnemme aidosti olevamme joko ylempi- tai alempiarvoisia (“jumaluuskompleksi”). Tästä kohdassa luomme itsellemme erittäin todentuntuisen todellisuuden, jossa syytämme tai rankaisemme muita  olosuhteista kieltäen kuitenkaan itse ottamatta vastuuta niiden luomisesta. Samalla uhriminämme kontrolloi salaa ”pöydän alla” peliä saaden vastaparimme näyttäytymään syylliseltä (usein myös ulkomaailman  silmissä) – ja meidät uhreilta.

UHRIUDEN AALLOISSA

Uhri huutaa huomiota. Huomiota, jota meidän tulisi antaa itsellemme, mutta koska emme sitä osaa, kuule tai siihen kykene, haemme sitä ulkopuolelta tavalla tai toisella.  Uhriminä hakee ymmärrystä ja empatiaa sekä oikeutusta kärsimykselleen ja tarvitsee siihen kuuntelijoita, jotka mahdollistavat uhriminän hengissäpysymisen. Uhri imee helposti energiaa myötätuntoisilta ja kilteiltä ihmisiltä,  joille rajojen veto on haastavaa ja samalla vie huomion siltä osalta itseään, joka ihan aidosti tarvitsisi apua, kohtaamista, tukea ja nähdyksi tulemista. Uhriminä myös rakastaa draamaa ja ongelmia.

Uhrikortti saattaa näyttäytyä myös kaikkivoipaisuutena (en tarvitse ketään) tai ripustautumisena toiseen “vain sinä voit pelastaa minut, en luota muihin.” Uhriminämme sisältää myös lähes aina padottua vihaa hylkäämisestä, joka projisoidaan itsemme ulkopuolelle.

Uhriminä löytyy työpaikoilta, politiikasta, pari-ja ystävyyssuhteista, hiekkalaatikoilta, henkisen kasvun piireistä ja sosiaalisen median foorumeilta,  ja sen pohjaväre perustuu arvottomuuteen ja voimattomuuteen, sekä uskomukseen, että meillä ei ole vaihtoehtoja, että olemme olosuhteidemme uhreja, meitä vastaan tehdään väärin ja olemme yksin. Uhriminä voi olla myös piilossa antaen toisille huomiota, mutta todellisuudessa tarvitsee ja kaipaa sitä itse. Piiloutunut uhriminä saattaa myös asettaa itsensä  toisten yläpuolelle kieltäen oman varjonsa. Piiloutunut uhri syyttää muita, eikä kestä katsoa itseään peiliin. 

Jos uhriminäänsä- ja tarinaansa ei tunnista tai sen kieltää, saattaa se uinua vielä tietoisuudelta piilossa, defenssien takana.

UHRI-TYRANNI PELI

Uhrimentaliteetti syntyy ja tarttuu elämän kovissa (useimmiten) lapsuuskokemuksissa ja on siten erittäin inhimillinen elämänkumppani. Lisäksi perheen nuorimmaiset lapset (kuten minä) altistuvat uhrin kasteelle kokiessaan jatkuvaa voimattomuutta taistellessaan isompien seassa huomiosta.

Selviytyäkseen hengissä ja voimistuakseen, uhri tarvitsee vastakappaleen (sisältämme tai ulkopuoleltamme). Vastakappale voidaan nimetä tyranniksi (diktaattoriksi, epämieluisaksi auktoriteetiksi, narsistiksi, hallitsijaksi). Uhri-tyranni dynamiikassa näyttäisi siltä, että uhrin vastakappale tyranni on syyllinen ongelmiin ja vallitsevaan tilanteeseen eli uhrin kärsimykseen, suruun, vihaan tai epäonneen. Ulkoisesti usein myös näyttää siltä, että uhri on viaton, mutta paradoksaalisesti uhrin asemassa (tai kun meidät laitetaan siihen) uhrista tuleekin itse lopulta peliä ylläpitäviä tyranni.

Uhri ei selviydy hengissä, mikäli hän ei saa ravintoa peliinsä. Eikä selviä tyrannikaan ilman uhria. He tarvitsevat toinen toisiaan elääkseen ja pysyäkseen elinvoimaisina.

Jos näennäisesti tyrannin asemassa (esim. narsisti) olevalta viedään pelikaveri (uhri), peli siis raukeaa. Yksikään tyranni, narsisti, diktaattori tai auktoriteetti kun ei voi ylläpitää rooliaan ilman hänelle annettua mandaattia ja vastavoimaa. Ja tämän mandaatin antaa vain ja ainoastaan uhri – uhri joka on itse mukana kontrolloimassa peliä. Kun luovumme sisäisestä uhri-tyranni pelistä, loppuu se myös ulkopuoleltamme.

HAVAHTUMINEN

Henkisen kasvumatkamme myötä varjoissa piilevät voimamme tulevat esiin näkyvämmin ja ennen pitkää myös uhriminämme tarinat valaistaan.

Oman uhriminäni tarkastelu ja paljastaminen on ottanut aikansa ja jopa häpeän kokemukset pelieni paljastumisen myötä ovat olleet täysin aiheellisia. Mutta lopulta uhriminäni paljastuminen on pakottanut  minut kohtaamaan syvimpiä haavojani ja herkkyyttäni sekä myös arvostamaan itseäni, kunnioittamaan ja ilmaisemaan omia tarpeitani ja rajojani muillekin selkeämmin. Senkin varjossa on siis piileksinyt suuri lahja.

Uhriudesta voi herätä ja “eheytyä”mm. jatkuvien hylkäämiskokemusten, elämän kipujen ja haastavien ihmissuhdedynamiikkojen saattelemana, jotka triggeröivät ydinkipumme ja traumamme esille. Ja/tai valaistumiskokemusten myötä. (Valaistumiskokemuksella tarkoitan tässä yhteydessä kokemuksia egon hajoamisesta.) Nämä kaikki kävivät minulle. Mutta eheytymisen matka ei ole käynyt käden käänteessä.

Huomasin oireilevani eräiden ihmisen seurassa. Minussa alkoi kasvaa levottomuutta ja ärsyyntymistä. Kun tarkastelin tilannetta huolellisemmin, huomasin, että nämä ihmiset elivät (tiedostamattaan) uhrikortistaan käsin kanssani. Tämä peli aukaisi minussa tyrannin heitä kohtaa samalla, kun oma sisäinen uhrini nosti päätään. Uhrin, jota itsessäni vihasin, häpesin ja jonka olemassaolon kielsin.

Uhrimentaliteetti juontaa oman kokemukseni mukaan lähes poikkeuksetta kohtaamattomasta, useimmiten lapsuuden hyväksikäyttö- ja hylkäämiskokemuksesta (emotionaalinen, henkinen, kehollinen), jossa emme ole kyenneet suojelemaan itseämme eikä meitä ole suojeltu. Myös sukupolvilta toisille periytyneet traumaattiset kokemukset sekä kollektiivinen ”trauma-arkku” on tallentunut solumuistiimme ja hienovaraiseen energiakenttäämme. Nämä kokemukset ovat jääneet vahvasti elämään meissä kokemuksena ja rajoittavana uskomuksena siitä, että oma voimamme on viety meiltä pois, että olemme edelleen heikkoja ja voimattomia uhreja, ja että meidän täytyy suojautua maailmaa vastaan selviytyäksemme.

MIKSI UHRIMINÄSTÄ ON NIIN VAIKEA LUOPUA?

Koska uhriminämme ja uhritarinamme on meille tuttu ja turvallinen. Olemme luultavasti myös oppineet saamaan sillä huomiota, rakkautta ja hyväksyntää. Uhriminä on ollut rakas ja tärkeä matkakumppani, suojelija ja ystävä, joka on ollut seurassamme pitkään. Ei siitä suhteesta niin vain luovuta! Uhriudessa meidän ei myöskään tarvitse ihan uskaltaa ottaa vastuuta itsestämme ja elämästämme. Meidän ei tarvitse kohdata menetystä, yksinäisyyttä tai antaa todellisen pahan olomme ja herkkyytemme tulla ulos  ja näkyväksi. Uhriminän kanssa voimme jatkaa myös itsemme pienentämistä ja piilottamista, koska todellisuudessa pelkäämme omaa ääntämme, voimaamme ja omilla jaloillamme seisomista.

Uhriudessa meidän ei tarvitse myöskään tehdä päätöksiä, joilla tilanteemme todella muuttuisi. Mutta ennen kaikkea uhriudesta on vaikea luopua, koska silloin meidän olisi uskallettava sukeltaa kohti tuntematonta, pelkoa ja epätietoisuutta ja hylätä matkallamme kaikki ne ihmiset, jotka estävät  itsenäisyytemme ja muutosmatkamme etenemisen. 

UHRIUDESTA VOI VAPAUTUA

Ja matkalla vapauteemme meidän on myös uskallettava sanoittaa tarpeemme ja asetettava rajamme, kunnes niitäkään ei enää tarvita.

Uhriminän otteesta vapautuminen vaatii ydintraumojen kohtaamista, psykologista, emotionaalista, henkistä ja kehollista työskentelyä. Se vaatii valmiutta, rohkeutta sekä halua kohdata tuskaa. Se vaatii anteeksiantamista itsellemme ja muille, kiitollisuuden näkemistä ja siihen tarvitaan usein aikaa ja kärsivällisyyttä. Uhriminä ei hevin luovu vallastaan, joten uhriminästä irtipäästäminen vaatii myös egoon ja uhritarinoihimme tutustumista ja niiden syvällistä tuntemista, jotta voimme tunnistaa, kun uhritarinamme nostaa päätään taas uuden nurkan takana ja sanoa sille päättäväisesti ei kiitos.

Vapautumisen matka uhrikortistamme on vaativa ja kivuliaskin, mutta samalla se herättää meidät henkiin unestamme. Joskus vapautuminen voi tapahtua hetkessä. Mutta useimmiten se vaatii aikaa ja vie meidät ytimemme herkimpiin osiin saakka. Juuri niihin, joita on kaikista kipeimmin satutettu, mitätöity ja häväisty. Mikäli matkaa ei tee, jää uhripelikortin alle piilotettu lahja käyttämättä.

Eli mitä tapahtuu, kun uhrikortti tipahtaa korttipakastamme?

Maailmamme muuttuu sisäisen todellisuutemme muuttuessa. Kasvamme aikuisiksi. Kohtaamme voimamme ja avaudumme rakkaudelle ja hyväksynnälle. Meistä tulee vapaita. Lahjamme tulevat näkyväksi.

Myös kaikki sellaiset ulkoiset suhteet, joissa uhripeliä on pelattu meihin tippuvat pois, kun väsymme ennen pitkään antamaan oikeutusta ja huomiota uhrin kivulle ja tarvitsevuudelle. Tällöin uhri etsii uuden ystävän, terapeutin tai kumppanin, jolta voi saada huomiota ja kannattelua, jota ei meiltä enää saa.

Kokemukseni mukaan me naiset pelaamme uhrikorttiamme erityisen lahjakkaasti ja monipuolisesti (useimmiten tiedostamattamme) ja samalla manipuloimme ympäristöämme minkä kerkeämme saamatta kuitenkaan sitä, mitä aidosti ja todella tarvitsemme.  Teemme näin, koska emme uskalla sanoittaa syvimpiä tarpeitamme, emme osaa arvostaa itseämme ja koska emme tunnista aitoa feminiinistä voimaamme.

Feminiinisyys meissä (kaikissa sukupuoleen katsomatta) tarvitsee turvaa ja sitä, että sille annetaan tukea ja tilaa, jotta se voi elää ja kukoistaa moniulotteisesta luonnostaan ja voimastaan käsin. Kun antaudumme sille, kipumme saavat tulla näkyviin ja samalla uhriminä meissä kuolee, sillä se ei kykene voittamaan ja kontrolloimaan rakkautta ja voimaa, joka on feminiinisen essenssimme ydin.

 

 

“Run from what’s comfortable.
Forget safety.
Live where you fear to live.
Destroy your reputation.
Be notorious.
I have tried prudent planning long enough.
From now on I’ll be mad.”
― Rumi

 

 

Jos haluat tutkia omaa uhrikorttiasi ja siitä vapautumista enemmän, sitä avataan Maitabasan seuraavalla retriitillä 26.-28.10 aiheena Tietäjänaisten paluu

Uhriudesta vapautumista käsitellään myös ensi vuoden helmikuussa alkavassa  Naisten Voimavuosikoulutuksessa

Maitabasan tulevat tapahtumat

Lämmöllä,

Anu Ramjas

11 10, 2018

ODOTTAMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS

By |2018-10-11T19:55:00+03:00lokakuu 11th, 2018|

Lehdet tippuvat puista tänäkin syksynä omalla painollaan

Voisin mainita heti alkuu listan hienoja henkisiä opettajia, joihin olen matkani varrella saanut tutustua ja joiden olemuksesta ja sanoista olen ammentanut itseeni viisautta. Mutta en mainitse.

Tänään nostan suurimmaksi opettajakseni ihan itseni ja elämän niin kuin se minulle on tuotu. Ja odottamisen suuren epämiellyttävän lahjan. Nostan kirjoitukseni inspiraatioksi myös Annan sanat, jotka hänen suustaan sulahtivat teekupposen parissa.

Sinun ei todellisuudessa tarvitse luopua yhtään mistään. Saat kaiken, jota todella tarvitset. – Anna Granfeld , Open Yoga Porvoo

 

ODOTTAMINEN on näinkin kiivastahtiselle pörrääjälle ollut melko haasteellinen matkakumppani. Hienot lausahdukset  kuten patience pays ovat lähinnä ärsyttäneet ja turhauttaneet. Samalla yli-innokas koiranpentu minussa on masentunut tai villiintynyt vielä hasardimpiin leikkeihin ja temppuihin. Tuo koiranpentu on melko malttamaton ja se on sopeutunut hyvin vallalla olevaan maailmankuvaan, jossa kaikki on yhä nopeatempoisempaa, ja jossa koko ajan täytyy saada jotain lisää, jotta jokin tyhjiö ja sisäinen arvottomuus täyttyisi. Nyt minulle kaikki heti. Tai mieluiten jo eilen!

Yli-innokas koiranpentuni on kerta toisensa jälkeen laittanut minut elämässäni myös tilanteisiin, jotka ovat lähinnä vastanneet myrskyävään valtamereen hyppäämistä ilman minkäänlaista turvarengasta.  Ja se luottamus, no sekin on ollut vähän niin ja näin. Luottamus on rakentunut lähinnä ymmärryksestä, että noh, toikaan kokemus ei tappanut näköjään minua, vaikka se ehkä kevyesti traumatisoi. ”Etiäpäin sanoi mummo lumihangessa.” ” In god we trust.” Mutta tällä tyylillä luottamukseen ja elämään on aina jäänyt mukaan pelko kivusta ja turvattomuudesta.

Koiranpennullani on ollut myös kokemus, että  hänen pitäisi jo olla aikuinen koira. Ainakin hän on vaatinut itse itseltään niin paljon tullakseen rakastetuksi, että on unohtanut olevansa vielä koiranpentu, joka välillä kakkaa ja pissaa sanomalehden ohi, kun ei vielä ole oppinut sisäsiistiksi. Ja että juuri siinä sotkuisuudessaan ja viattomuudessaan hän on itse rakkaus.

MATKAKUMPPANINA AIKA JA KOULUTTAJANA ODOTUS

Neljä ja puoli vuotta sitten hyppäsin pois ulkopuolisen työnantajan palveluksesta. Siihen mennessä olin tottunut ottamaan ohjeet ulkopuoleltani annettuina ja odottamiseen ei vaan ollut aikaa. Yhtäkkiä eteeni avautui ulappa ja kaikki maailman ovet olivatkin minulle avoimia, minun täytyi vain ”päättää, mitä haluaisin.”

Olin tilanteessa, jossa olin enemmän hukassa kuin koskaan.

Koska, minulla oli siihen nyt aikaa. Vuoden pörräsin kiireessä Espanjassa ja Zimbabwessa. Oli tärkeää, että tiesin aina, miltä elämä näyttäisi tulevaisuudessa. Toki meditoin, olinhan meditoinut jo vuosikausia  päivittäin, mutta tuo meditaatio oli kuin aspiriini pääkipuun – se ei parantanut perimmäistä syytä kivulleni. Pikku hiljaa minulle alettiin tuomaa opettajaa, jota en ollut halunnut tavata. Hänen nimensä oli ODOTUS.

Opettaja ilmestyy, kun oppilas on valmis

ODOTUS esittäytyi minulle sinä kesäkuun ensimmäinen päivänä vuonna 2015,  jona muutin Portugaliin ja menin silloisen opettajani Ashramiin (henkinen keskus) harjoittelemaan sevaa – selfless service, eli pyyteetöntä palvelemista. Olin hieman ennen matkaani päättänyt, että jos ashramiin lähden, tarkoittaa se sitä, että annan pääni niin sanotusti henkiselle matkalleni.  Annan sille kaiken. Kuin Matrix -elokuvassa kohtaus, jossa pitää valita: ”sininen vai punainen pilleri?”

Punaisella pillerillä saat tietää kaiken, ihan kaiken. Myös ihmisyyden karmeimmat ja kipeimmät kohdat ja illuusion harhat, vastauksen lopulliseen kysymykseen siitä että ”miksi”.

Sinisellä pillerillä jatkat kuplassa eloa, jossa elämä on tavallaan paljon mukavampaa, mutta elät elämäsi unessa.

You take the blue pill, the story ends. You wake up in  your bed and believe whatever you want to believe. You take the red  pill, you stay in wonderland, and I show you how deep the rabbit hole  goes.”―Morpheus to Neo

Kumman sinä valitset?
Minä valitsin punaisen pillerin.

Ja niin odotus alkoi ottamaan enemmän tilaa elämässäni. Se opetti minulle kaiken, jonka nyt tiedän ja mitä minun tulee tietää tässä kohtaa matkaani. Se opetti minulle epätoivon, masennuksen, häpeän, kivun, surun, vihan, tylsistymisen, ilon, ekstaasin, luovuuden, raivon, onnellisuuden, trauman purkamisen kyvyn, katkeruuden, syyllisyyden, kateuden, ärsytyksen, menettämisen tuskan, hylätyksi tulemisen pelkoni, kuoleman pelon, elämisen pelon, agression, malttamattomuuden, niukkuuden, yltäkylläisyyden, rohkeuden, ylimielisyyden, egon kontrollin ja illuusion harhan, totuuden kuulemisen ja aitouden. Se opetti minulle myös jokaikisen tekniikkani välttää itseni kohtaaminen. Ja se opetti minut kohtaamaan – aivan kaiken.

Kyllä, olen katunut useamman kuin kerran valintaani ottaa punainen pilleri. Mutta paluuta ei ole. Enkä enää kadu.

Odottaminen ei käyttänyt mitään hienoja tekniikoita tai luvannut minulle mitään. Ei valaistumista, ei helpotusta, ei helpompaa huomista, ei mitään. Sen sijaan se mursi minussa yksitellen patoja ja avasi minua yhä herkemmäksi tuntemiselle ja epätietoisuudelle. Se opetti elämän hyväksymistä. Se avasi rajoittunutta maailmankuvaani. Se avasi koko kehoni aistimaan. Se valaisi kaikkia osiani ja opetti minut näkemään sen, jota silmillä ja mielellä ei näe. Se tutustutti minut tuntemiseen, hengitykseen, aikaan ja ikuisuuteen. Se opetti minulle kaiken nyt tietämäni ihmisyydestä ja henkisyydestä ja opettaa edelleen.

Odottaminen opetti minut yllättäen myös kunnioittamaan puita, jotka vain seisovat paikallaan. Vuodesta toiseen. Näennäisesti näyttäen, että mitään ei tapahdu, mutta samaan aikaan puut ovat enemmän elossa ja yhteydessä koko planeettamme verkostoon kuin yksikään tuntemani ihminen tai mobiililaite. Tiesitkö muuten, että luonto on täysin orgastinen? Odottamisen myötä myös minun kehostani tuli sellainen. Odottamisessa  asiat alkoivatkin tapahtua ja muuntua nopeammalla syklillä kuin ikinä olisin voinut uneksia. Muutos oli sisäistä.

Odottaminen toi minulle yhteyden juuriini ja läsnäolon taidon. Se toi minulle voimani ja äärimmäisen herkkyyden. Rakkauden sydämeeni ja kehooni muodossa, jota en ollut ikinä missään nähnyt tai kokemut.

Nyt odottaminen on alkanut opettaa minua koiranpentuni rakastamisessa, ja että voimme leikkiä yhdessä (ja edelleen kakkia ja pissiä sanomalehden ulkopuolelle, vaikka joku suuttuisi. Vastaamme toki sotkuistamme nyt itse.)

Loppusanat

Välillä minulta kysytään, että miten omaan sisimpään pääsee tutustumaan, kun siinä päällä on niin paljon muureja. Minä sanoisin nyt. Odota. Ole luonnossa, se avaa.  Ole yksin pimeässä. Sitoudu matkaasi. Harjoittele. Ja kun lopulta olet valmis valitsemaan punaisen pillerin, niin yhteys kyllä avautuu luomuna. Odottaminen opettaa  kaiken tarvitsemasi ja tuo opettajasi, joita tarvitset päästäksesi eteenpäin omalla polullasi. Se myös kertoo, kun on aika liikkua ja koska pysähtyä. Näin on ollut minulla. Joten nämä lienevät loppusanat itselleni. Hienoa, jos niistä on myös sinulle hyötyä.

Kiitos sinulle opettajani – ODOTUS. Olet ollut armossasi armoton. Et ole ollut etkä ole edelleenkään mieluisin opettajani. Mutta kiitos sinun, tänään voin tuijottaa puita hievahtamatta tunteja tylsistymättä ja ilman minkäännäköistä syyllisyyttä tai rauhattomuutta. Ja nyt tiedän

Elämä on tehty minulle helpoksi. Sillä jos jokin asia on minulle tarkoitettu, niin se kyllä tulee minulle. Eli asian eteen minun ei tarvitse rimpuilla, hätiköidä, panikoida, stressata tai kilpailla. ”

Odottaminen on kauden ”uusi musta.”

Odottaessa pääsee tutustumaan itseen ja upeisiin opetajiin, joista jo kerroinkin, kuten epätoivo, toivottomuus, suru, uhri-minä, häpeä, viha, arvottomuus, syyllisyys, kipu ja rauhattomuus.

Niiden läpi ja niiden kanssa kävellessä avautuu aivan uudenlainen rauha ja kaikki maailman aika.

Ja kaiken takana oleva rakkaus.

Ps. kun unohdan opettajani, hän kyllä nykyään ilmaantuu paikalle ihan itsekseen.

Hyvää päivää sinulle.

Rakkaudensoturi,
Anu Ramjas

Maitabasan seuraaravat kurssit:

Tietäjänaisten paluu 26.-28.10 Kurssikeskus Elontulessa

Marraskuun rento minä 
Kundaliinijooga marraskuun torstaisin kello 18.30-20 ( Open Yoga Porvoo) ja Syvärentoutustyöpaja 11.10.

Naisten voimavuosikoulutus alkaa 2019

KOULUTUKSEN INFOTILAISUUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 14.11.2018 Kello 18-20 HELSINGISSÄ

Samalla tilaisuus on naistenpiiri, jossa teemana on sydämen koti. Naistenpiiri järjestetään upeatunnelmaisessa viulukaupassa, jossa sydämeni kiherteli edellisen kerran onnesta omassa kotikaupungissani.

Tämä tilaisuus on maksuton ja se päättyy kuinkas ollakaan, rentoutukseen viulun säestyksellä. ♡
Ensisijaisesti tämä naistenpiiri on koulutuksesta ja työstäni kiinnostuneille, mutta voit tulla mukaan ihan vain olemaan.

Ilmoittaudu: anuramjas@maitabasa.com
Paikka: How Violins, Mechelininkatu 28B, 14.11.2018 kello 18-20.

Yksilövalmennuksiin ja hoitoihin seuraavat vapaat ajat marraskuussaanuramjas@maitabasa.com

 

 

17 08, 2018

By |2018-08-19T09:16:38+03:00elokuu 17th, 2018|

TÄNÄÄN SÄKENÖIDÄÄN!

Hei sinä rakas ihminen!

Arvaappa mitä?

Tänään minä täytän 39-vuotta ja juhlin elämää ja itseäni ja sytytän sen kunniaksi kynttilöitä. Olen siis suhahdellut tässä kehossa 39 kierrosta auringon ympäri!

Siihen on mahtunut aika paljon. Välillä niin paljon, että on ollut aika haastava sisällyttää kaikkea kokemaani yhteen kehoon.

Kun nyt tässä viimeistelen verkkosivujani, joiden lanseeraaminen on ollut elämäni ehkä yksi kimuranteimpia juttuja, niin tunnen enää vain syvää rakkautta ja innostusta asiasta. Ulkoiset, sisäiset ja henkiset esteet on lähes selätetty ja niitähän on muuten piisannut enemmän kuin laki sallii. Mutta nyt, tunnen olevani valmis aloittamaan elämäni seuraavan etapin. 

Verkkosivujeni ideointi alkoi kolmisen vuotta sitten Portugalissa asuessani, kun lanseerasin ensimmäisen kerran Rakkkaudensoturi-blogini. Puoli vuotta tästä  minulle tuotiin unessa nimi, jonka myötä kauttani välitettävää viisautta pyydettiin tuomaan tänne maanpäälle vahvemmin. Nimeksi kuiskattiin Maitabasa. Se tarkoitta shonaksi ( jota puhutaan Zimbabwessa, ja jossa olin asunut aiemmin) kiitos, kun otat sinulle annetun tehtävän vastaan. Ja kun tehtävään yhdistää minut, niin se tarkoittaa käytännössä ”pientä henkisen kasvun thriathlonia”,  joka täytyy pyrähtää, jotta löytää oman sisäisen timanttinsa, totuutensa ja kaiken alla olevan universaalin rakkauden lähteen äärelle.

Mistä kaikki lähtikään?

Minä, Anu Anita Parviainen heräsin seitsemän vuotta sitten prinsessa ruususen tavoin “unestani”, ja siitä hetkestä lähtien otti elämäni täysin uuden suunnan. Taivas ja universumi avautui minulle ja minä niiden mukana.

Tuolloin aloitin oman kiivaan Thriatlon-turnaukseni. Sen myötä minulle tuli myös Ramjas Anun perään. Olin tullut yhdistämään taivaan ja maan itseeni ja ilmeisesti myös tänne kauniille planeetallemme. Ramjas kuvastaa jumalaista yhteyttäni ja Anu maallista. Siinä välissä menee tieni ja totuuteni. (Tosin harkitsen sukunimeni vaihtamista jossain kohti Välimäeksi. Tai mistä sitä tietää, voihan elämä antaa vielä aivan uusia nimiä.)

Entä nyt, tänään, missä mennään?

Tänään elämäni ensimmäinen aamu 39-vuotiaani tässä kehossa alkoi palaverilla. Siinä kokoontui sisäinen Trumphini, äiti Amma, lapsi, vauva, huora, Madonna, narsisti, Jeesus, raiskauksen uhri, raiskaaja, arvoton, kuningatar, valtias, roviolla poltettu pelokas noita ja loistossaan oleva jumalatar, Maria Magdalena, häpeä, paholainen, shamaani, enkeli, Budha, valo,  ihminen ja jumalan hänessä.

Vietimme hetken hiljaisuudessa ja lopulta taputtelimme toisiamme selkään ja iskimme toisillemme yläfemmat. Hetki oli melkoisen herkistävä, ja silmäkulmistani valuikin kyynel jos toinen. Niin kaunista. Mikään ei ollut enää ulkopuolellani, olin sisällyttänyt viimein itseeni kaiken. Pimeyden kellari ja lukuisat komerot siellä oli valaistu! Siellä ei ollutkaan enää piilotettavaa, salattavaa tai hävettävää. Pimeys ei enää pelottanut. Olimme tehneet aivan käsittämättömän työn vuosien saatossa pimeydessä valon avustuksella. Olimme yhdessä muuntuneet rakkaudeksi, joka sisällyttää itseensä kaiken.

Siitä innostuneena suuntasin puuseehen tyhjentämään elämäni ensimmäistä kertaa paskaämpäriä. Niin, asunhan nyt luonnon keskellä ja luonnollistuminen tarkoittaa ihan kirjaimellisesti sitä, että siivoan omat jälkeni. En tosin ymmärrä, miten olen kaikki nämä vuodet onnistunut laistamaan tästä ennen niin kuvottavasta askareesta mökillä. Mutta nyt tunsin suurta kiitollisuutta, iloa ja ylpeyttä.  Odotan todella innolla niitä kukkasia ja luovuuden kihermiä, joita tämä lannoite tulee vielä kasvattamaan!

Hyvä lukija. Toivon sydämestäni, että tulet viihtymään Maitabasan sivuilla  ja tulet vieraakseni uudestaankin, sillä sivuille tulee uusia juttuja ja päivityksiä jatkossakin. Samalla lailla kuin minäkin muutun ja kasvan päivittäin, Maitabasakin elää elämäntuulen mukana. Parhaiten elämäntuulen virtaan pääset tulemalla Fuusioterapiaan tai kursseilleni. Maitabasan kanssa voit matkata syvimpiin merenpohjiin, mutta yhtä lailla iloita elämästä kuin viaton lapsi.

Kiitos verkkosivuvelhoni ja muut matkalla olleet häslääjät. Kiitos ystävät, vihamiehet- ja naiset, selkäänpuukottajat, kannustajat, opettajat ja oppilaat. Kiitos henkioppaat ja opastajat. Kiitos äiti ja isä, siskoni Jenni ja Piia. Kiitos luojani.

Minussa palaa valo ja rakkaus voimakkaampana kuin koskaan aiemmin, tunnen sen. Ja varsinkin tänään se säkenöi.

Toivon, että siitä riittä valaisemaan ympäristöäni jatkossakin. Autan sinua mielelläni löytämään ja sytyttämään oman valosi ja voimasi. Se ei ole minulta pois. Päinvastoin, säkenöidään yhdessä, kuten me tässä Janinan kanssa tehdään! 


Tutustuimme tänään ”sattumalta” Porvoolaisessa kahvilassa, ja kävi ilmi, että sen lisäksi, että Janinan mies on minun pikkuserkkuni, minun ja Janinan isovanhemmat ovat olleet bestiksiä! 🙂 

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA MAITABASAAN!

Rakkaudella,

Anu Ramjas

MAITABASA
-Anna elämäntuulen kuljettaa sinua-

Ps. Aamulla löysin   muuttolaatikosta neuvolakortin. Sen mukaan äitini ponnautti aikamoisen rakkaudensoturin tähän maailmaan 17.8.1979 aamulla kello 03.49. Painoa oli 3600 grammaa ja pituutta 48 senttiä. Seuraava punnitukseni on tästä ollut 6.9., jolloin painoni on lisääntynyt merkintöjen mukaan 400 grammaa ja pituus 5 cm. 

6.9. vietetään myös Maitabasan 1-vuotis synttäreitä. Aivan varmasti olemme taas siihen mennessä kasvaneet ja muuttuneet hieman. Tervetuloa  silloin juhlimaan kanssamme paikkaan, joka vielä odottaa ilmestystään.